Index  Koti  Kissala  Siperiankissa  Naaraat  Urokset  Kastraatit  Pennut  Pentueet  Suunnitelmia  Albumi  Linkit   

 

FIN*Piperitan kissala

Kasvatusperiaatteet

Kissat ja koirat asuvat ja kasvavat vapaana sisällä. Pennut tottuvat koiriin ja ihmisiin heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Pennut tottuvat käsittelyyn ja tutustuvat erilaisiin ihmisiin (lapsiin, miehiin, naisiin, nuoriin jne.) jo minun luonani. Vuodenajasta riippuen kissanpennut pääsevät myös ulkoilemaan omalla suojatulla takapihalla.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia ja rotumääritelmän (FIFe) mukaisia siperiankissoja. En kasvata naamiovärisiä (ns. Neva Masquerade) siperiankissoja enkä myöskään myy kissojani naamiokasvatukseen. Pyrin suosimaan yhdistelmiä joissa sisäsiitosprosentti pysyy mahdollisimman alhaisena ja käytän mahdollisuuksien mukaan myös ulkomaalaisia kissoja kasvatukseen.

Kaikki jalostukseen käytettävät kissat testataan FeLV- ja FIV-negatiiviksi sekä tutkitaan HCM-sydänsairauden (hypertrofinen kardiomyopatia) varalta. Kaikilla jalostukseen käytetyillä kissoilla on veriryhmä A. Kissalan kissoilta otetaan säännöllisin väliajoin microsporum canis- sieninäyte.

Kissani ovat sisäkissoja mutta pääsevät omaan ulkoilutarhaan halutessaan. Myyn kissani vain sisäkissoiksi ja ulkoilutus tulee tapahtua joko valjaissa tai omassa turvallisessa ulkotarhassa.

En myy kissojani kenellekään tapaamatta ihmistä/perhettä ensin!

Pyrin pitämään kontaktia kaikkiin pennunostajiin myös vuosien jälkeen ja olen aina tavoitettavissa , jos tulee kysyttävää tai ongelmia kissan kanssa.

 

FIN*Piperitan Bastet 16.9.2006

 

Pennut

Kissanpennut luovutetaan uusille omistajille 12-viikon ikäisinä.

Pennut ovat silloin kaksi kertaa rokotettuja ja kolme kertaa madotettuja

Kaikki pennut rekisteröidään Suomen Kissaliittoon.

Eläinlääkäri on tarkastanut pennut ennen luovutusta.

Pentujen mukana tulee rekisterikirjan lisäksi ruokanäytteitä, kirjalliset hoito-ohjeet ja Kissaliiton oppaat sekä alennuskuponkeja eläinkauppaan.

 

Olen jäsen seuraavissa yhdistyksissä:

InCat ry.

TUROK ry.